maanantai 4. elokuuta 2014

Mistä kaikki alkoi?

Ennen kuin alamme kertomaan enemmän lähtövalmisteluista ja varsinaisen reissun etenemisestä, niin lienee hyvä kertoa siitä mistä kaikki sai alkunsa ja kuinka tähän pisteeseen päädyttiin?

Ehkä hieman harmillisesti joudun toteamaan, ettei tämä ajatus ollut omani, eikä edes kovin tuore. Alunperin idean juuret juontavat nimittäin aina vuodelle 2007 saakka, jolloin yhtenä iltana eräässä paikallisessa anniskeluravintolassa tapasin kaksi hyvää ystävääni. Kello oli tuohon aikaan juuri sitä luokaa missä kaikki turhat huolet on onnistuttu jo karistamaan niskoilta ja jolloin kaikki parhaat ideat syntyvät. Eikä tuokaan ilta ollut poikkeus siihen sääntöön. Ystävilläni olivat nimittäin saaneet jonkun aivan loistavan ajatuksen, josta he halusivat heti keskustella kanssani. Kyse oli Amerikan matkasta, tai tarkemmin ottaen matkasta Amerikkaan, jossa ajaisimme legendaarisen Route 66 – reitin. Tarkoituksena oli tottakai opiskella ensin loppuun ja sitten tavallaan kuin valmistuijaislahjaksi lähteä reissuun. Vapautta, kavereita, hauskanpitoa, paikkoja joissa en ollut koskaan käynyt.... Olin enemmän kuin myyty tuon idean parhaudesta!

Opinnot etenivät seuraavana vuonna itse kelläkin ja osa kaveriporukastamme valmistui toisia aiemmin. Tuolloin viimeistään huomasimme ideamme heikot kohdat, kuten sen, ettei opintojen jälkeen ollut juuri sen enempää rahaa kuin opintojen aikanakaan, eikä noilla tuloilla voinut ostaa junalippua kummempaa, lentolipuista nyt puhumattakaan. Joten vuodet vierivät, osa meistä sai töitä, osa alkoi seurustella, loputkin saivat koulunsa loppuun ja lähtivät etsimään elämäänsä muilta paikkakunnilta ja elämä vain vei itse kenetkin mennessään. Puheet reissuun lähdöstä harvenivat ja harvenivat eikä tuosta pian puhuttu edes niissä harvoissa yhteisissä illanvietoissa joita meillä oli.
Mutta idea oli päässyt ilmoille, eikä tuon kaltaisista ideoista voi luopua noin vaan. Joten niinpä pohdin sitä joskus itsekseni ja mietin, että ehkä sen tuonkin aika on vielä joku päivä... Siis ehkä.

Syksyllä 2012 viettämässä iltaa erään ystäväni kanssa (aika paljon samanlaisissa merkeissä kuin tuona iltana jolloin ideasta keskusteltiin ensimmäisen kerran), kun törmäsin kavereihin joihin olin tutustunut kuluneen vuoden aikana. Keskustelimme kaikkia kiinnostavista asioista ja syystä jota en enää muista puheemme kääntyi matkustamiseen ja paikkoihin joissa pitäisi vielä käydä. Tuolloin ohimenennen kerroin haaveestani vielä joskus matkustaa pitkin Yhdysvaltoja ja vieläpä autoreiteistä tunnetuimmalla. Sen jälkeisiä tapahtumia tuskin tarvitsisi edes kertoa. Ensin keskustelukumppanini innostuivat ajatuksesta, seuraavaksi he totesivat, että he olisivat myöskin kiinnostuneita lähtemään mukaan mikäli vain joku päivä lähtisin, enkä tiedä oliko syynä illan aiempi kulku vai aito innostus asiaan, mutta kolmantena hetkenä löimme kättä päälle lähtemisen puolesta. Ja jo samana yönä tehtiin ensimmäisiä suunnitelmia siitä, miten asiaa kannattaisi lähteä viemään eteenpäin. Tie kohti Route 66:ta oli juuri auennut!

- Miika -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti