tiistai 5. elokuuta 2014

Mattimyöhäisen lähtöpäätös

Minä taisin olla viimeisin lähtemispäätöksen tehnyt matkalainen. Olin ollut kyllä läsnä ainakin yhdessä Miikan mainitsemassa illanistujaisessa, jossa asiasta puhuttiin (vuosi oli muistaakseni 2013) ja minut matkaan kutsuttiin, mutta lopullinen päätös tapahtui vasta toukokuun 2014 lopussa. Eräänä kauniina iltana kuntosalilta tullessani nimittäin törmäsin terassilla istuvaan matkaseurueeseen, joiden innostus sai minut heti seuraavana päivänä sopimaan kesälomani syyskuulle ja varaamaan lentoliput. Eihän näin upeaa tilaisuutta nähdä muailmaa hyvässä porukassa vaan voi jättää välistä! Reissuni alkaa tosin vasta viikon verran muuta matkaseuruetta myöhemmin, lennän suoraan Chicagoon, tämä siitä syystä, että alle 20 tuntia aikaisemmin kun menolentoni lähtee, tulen (toivottavasti) maaliin kaksipäiväisestä seikkailu-urheilukilpailusta. Siinä parikymmentuntisen lennon aikana onkin sitten hyvä yrittää saada jalat siihen kuntoon, että niillä ajetaan edes autoa. Lennolle on onneksi muutakin ajanvietettä; ostin nimittäin jo kesäkuussa "matkaraamatun"!


- Noora -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti